Herwannan Nykyaikain Teekkarein Animaatioiltamat
SÄÄNNÖT
Luku 1
Nimi, kotipaikka ja tarkoitus
1§
Yhdistyksen nimi on Herwannan Nykyaikain Teekkarein Animaatioiltamat.
Näissä säännöissä siitä käytetään nimitystä kerho. Kerho on Tampereen
teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan (TTYY) alayhdistys. Kerhon
nimestä voidaan käyttää epävirallista lyhennettä HeNTAi.
2§
Kerho on perustettu 9.11.2005.
3§
Kerhon kotipaikka on Tampere.
4§
Kerhon virallinen kieli on suomi.
5§
Kerhon tarkoituksena on yhdistää animaatioista ja sarjakuvista,
erityisesti japanilaisista sellaisista, kiinnostuneita Tampereen
teekkareita sekä kehittää näille alan harrastusmahdollisuuksia ja
osallistua kansalliseen ja kansainväliseen kulttuuriyhteistyöhön.
6§
Tarkoituksensa toteuttamiseksi kerho voi:
- tiedottaa kerhosta, sen tarkoituksesta ja toiminnasta,
- järjestää opintomatkoja, kokouksia, illanviettoja, tapahtumia ja muuta vastaavaa toimintaa,
- hoitaa kerhon sisäistä tiedotusta julkaisemalla tarvittaessa tiedotteita, lehteä tai muuta aineistoa,
- osallistua kansallisten tai kansainvälisten alan yhteisöjen kanssa erilaisiin alan tapahtumiin.
7§
Toimintansa tukemiseksi kerho voi kerätä
jäseniltään liittymis- ja jäsenmaksun, ottaa vastaan
avustuksia ja lahjoituksia, harjoittaa myynti- ja välitystoimintaa
sekä järjestää huvitilaisuuksia ja arpajaisia
asianomaisilla luvilla.
Luku 2
Jäsenet ja maksut
8§
Kerhon jäseniä ovat varsinaiset ja vanhat jäsenet sekä
kannattavat ja kunniajäsenet sekä kunniapuheenjohtajat.
9§
Kerhon varsinaisen jäsenen tulee olla TTYY:n jäsen. Jokainen kerhon
toiminnasta kiinnostunut TTYY:n jäsen on oikeutettu liittymään
kerhon jäseneksi maksamalla kerhon liittymismaksun.
10§
Kerhon varsinainen jäsen muuttuu vanhaksi jäseneksi
suoritettuaan TTY:ssä loppututkinnon. Muuttuessaan vanhaksi
jäseneksi jäsenen tulee maksaa mahdolliset velkansa, joita
hänellä on kerholle sekä luovuttaa kerholle kuuluva
omaisuus.
11§
Kerhon kannattavaksi jäseneksi voi liittyä jokainen kerhon
toiminnasta kiinnostunut henkilö tai yhteisö maksamalla kerhon
liittymismaksun.
12§
Kerhon vanhaksi jäseneksi voi kerhon kokous kutsua myös osaston
opettajan tai muuten ansioituneen henkilön.
Kerhon kunniajäseneksi tai kunniapuheenjohtajaksi voi kerhon kokous
kolmen neljäsosan (3/4) ääntenenemmistöllä
kutsua henkilön, joka on erityisesti ansioitunut kerhon toiminnassa
tai muuten merkittävästi edesauttanut sen pyrkimyksiä.
Kuitenkin kunniapuheenjohtajaksi voidaan kutsua ainoastaan henkilö,
joka on toiminut kerhon puheenjohtajana.
Esityksen kunniajäsenyydestä, kunniapuheenjohtajuudesta tai
vanhaksi jäseneksi kutsumisesta tekee kerhon hallitus tai
jäsenryhmä, jonka suuruus on vähintään
kahdeksan (8) jäsentä.
13§
Kerhon varsinaiset jäsenet ovat velvollisia suorittamaan
kalenterivuosittain kerholle vuosimaksun, jonka suuruudesta
päättää kerhon syyskokous.
Kerhon kannattavat jäsenet ovat velvollisia suorittamaan kerholle
kalenterivuosittain kannatusjäsenmaksun, jonka suuruuden
päättää kerhon syyskokous.
Uudet varsinaiset ja kannatusjäsenet ovat kuluvalta
kalenterivuodelta vuosimaksusta tai kannatusjäsenmaksusta
vapautetut ja maksavat kerholle ainoastaan liittymismaksun.
Liittymismaksun suuruuden päättää kerhon syyskokous.
Liittymismaksuihin voi kerhon kokous myöntää
alennusperusteita (esim. syyslukukausialennus).
14§
Varsinaisen jäsenen katsotaan eronneen kerhosta, jos hän ei
ole maksanut kuluvan vuoden vuosimaksuaan toukokuun loppuun
mennessä. Kannatusjäsenen katsotaan eronneen kerhosta, jos
hän ei ole maksanut kuluvan vuoden kannatusjäsenmaksuaan
toukokuun loppuun mennessä.
15§
Jäsen voi erota kerhosta ilmoittamalla siitä kirjallisesti
hallitukselle tai sen puheenjohtajalle, taikka kerhon kokouksen
pöytäkirjaan. Erotessaan jäsenen tulee maksaa mahdolliset
velkansa, joita hänellä on kerholle sekä luovuttaa
kerholle kuuluva omaisuus. Jos kerhon jäsen
käyttäytymisellään tai toiminnallaan tahallisesti
vaikeuttaa kerhon toimintaa tai kerhon edustajana tai kerhon
järjestämässä tilaisuudessa aiheuttaa julkista
pahennusta, voi hallitus kieltää jäseneltä
osallistumisen kerhon järjestämiin tilaisuuksiin.
16§
Kerho pitää jäsenistään jäsenluetteloa.
Luku 3
Kerhon kokoukset
17§
Kerhon kokouksia ovat kevätkokous, syyskokous ja
ylimääräiset kokoukset. Kerhon kokoukset kutsuu koolle
kerhon hallitus.
18§
Kevätkokous on pidettävä huhtikuun loppuun mennessä
ja siinä on käsiteltävä ainakin:
- käsitellään edellisen vuoden toimintakertomus,
- käsitellään hallituksen esittämät tilikertomus ja tilinpäätös,
- kuullaan tilintarkastajan lausunto sekä
- päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.
Syyskokous on pidettävä marraskuussa ja siinä on käsiteltävä ainakin:
- valitaan hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja muut hallituksen jäsenet,
- valitaan tilintarkastaja ja varatilintarkastaja,
- päätetään kerhon liittymismaksun, vuosimaksun ja kannatusjäsenmaksun suuruus seuraavalle toimintakaudelle,
- hyväksytään hallituksen valmistelema toimintasuunnitelma ja talousarvio.
19§
Kerho kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen mikäli
kerhon hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun yksi kymmenesosa
(1/10) tai vähintään kymmenen (10) kerhon varsinaista
jäsentä sitä kirjallisesti kerhon hallitukselta vaatii.
Jälkimmäisessä tapauksessa kokous on pidettävä
kahden (2) viikon kuluessa vaatimuksen jättämisestä
hallitukselle.
20§
Kerhon kokouksista on ilmoitettava vähintään viisi (5)
arkipäivää ennen kokousta kerhon varsinaisella
ilmoitustaululla. Kokouskutsun yhteydessä on esitettävä
myös esityslista.
21§
Kokous on päätösvaltainen, jos se on
sääntöjen mukaisesti koolle kutsuttu ja läsnä
on vähintään viisitoista (15) tai yksi neljäsosa
(1/4) kerhon varsinaisista jäsenistä.
22§
Äänioikeutettuja ja vaalikelpoisia ovat
jäsenvelvoitteensa suorittaneet kerhon varsinaiset jäsenet.
Muilla jäsenillä on kokouksissa vain läsnäolo- ja
puheoikeus. Valtakirjalla ei saa äänestää.
23§
Kerhon kokouksissa valitaan kokouksen pöytäkirjan
tarkastajiksi kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, joiden tulee
olla kerhon varsinaisia jäseniä. Tarkastus on
tehtävä kahden (2) viikon kuluessa kokouksesta.
Luku 4
Päätöksentekojärjestys ja vaalit
24§
Ellei säännöissä toisin mainita, tulee
päätökseksi se mielipide, jota on kannattanut yli puolet
äänestyksessä annetuista äänistä.
Kokouksen puheenjohtajan ääni ratkaisee äänten
mennessä tasan, vaalissa kuitenkin arpa.
Äänestyksessä käytettäköön avointa
äänestystä, ellei vähintään kaksi (2)
kokouksessa läsnäolevaa äänioikeutettua
jäsentä vaadi suljettua äänestystä.
25§
Jos on useita päätösehdotuksia, noudatetaan joko
yksityiskohtaista tai lyhyttä
äänestysjärjestystä tahi muuta soveltuvaa
äänestysjärjestystä. Milloin vaaleissa on
valittavana vain yksi henkilö, on hänen saatava
vähintään puolet (1/2) annetuista äänistä.
Mikäli ensimmäisellä kierroksella kukaan ei ole saanut
ehdotonta äänten enemmistöä, suoritetaan uusi vaali
kahden (2) ensimmäisessä äänestyksessä eniten
ääniä saaneen välillä.
Jos vaali toimitetaan suhteellisena, suoritetaan se ehdokaslistoja
käyttämättä siten, että vaalissa jokainen
annettu ääni jaetaan vaalilippuun merkittyjen ehdokkaiden
kesken ensimmäisenä olevan ehdokkaan saadessa yhden
äänen, toisena olevan puoli ääntä, kolmantena
olevan yhden kolmasosan ääntä ja niin edelleen ja
valituiksi tulevat määräytyvät ehdokkaiden saamien
äänien mukaisessa järjestyksessä.
Annettujen äänien lukumäärää laskettaessa
ei oteta huomioon: äänioikeutettuja, jotka eivät ole
äänestäneet, koska eivät ole saapuneet kokoukseen,
jotka eivät ole halunneet äänestää, tai joilta
puuttuu muodollinen äänioikeus ko. kokouksessa tai asiassa,
eikääänestyslippuja, joissa on äänestetty
"tyhjää" tai jotka on hylätty.
Luku 5
Hallitus ja toimihenkilöt
26§
Kerhon toiminnasta vastaa kalenterivuodeksi kerrallaan valittu hallitus.
Hallituksen muodostavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kahdesta
seitsemään (2-7) muuta jäsentä, joiden tulee olla
kerhon varsinaisia jäseniä. Hallitus valitsee keskuudestaan
sihteerin ja rahastonhoitajan sekä nimeää hallituksen
muiden jäsenten tehtävät.
27§
Hallituksen tehtävänä on:
- johtaa kerhon toimintaa ja hoitaa sen taloutta ja omaisuutta,
- valmistella kerhon kokouksissa esille tulevat asiat ja toimeenpanna niissä tehdyt päätökset,
- laatia ehdotus toimintakertomukseksi ja tilinpäätökseksi sekä
- toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi,
- kutsua kerhon kokoukset koolle,
- päättää muista asioista, joita ei ole määrätty kerhon kokouksen päätettäväksi.
28§
Hallituksen kokouksen kutsuu koolle hallituksen puheenjohtaja, hänen
estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Tavasta, jolla kokoukset
kutsutaan koolle, päättää hallitus.
29§
Hallitus on päätösvaltainen, kun se on hallituksen
päättämällä tavalla kokoon kutsuttu ja
vähintään puolet hallituksen jäsenistä mukaan
lukien puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan
varapuheenjohtaja on läsnä hallituksen kokouksessa.
30§
Kerhon nimen kirjoittaa puheenjohtaja, hänen estyneenä
ollessaan varapuheenjohtaja, ja rahastonhoitaja, kukin erikseen.
Hallitus voi erityistä tarkoitusta varten myöntää
nimenkirjoitusoikeuden kerhon varsinaiselle jäsenelle.
31§
Kerhon kokous tai hallitus voi erityisiä tehtäviä varten
asettaa määräaikaisia toimikuntia tai
toimihenkilöitä, kuitenkin enintään kahdentoista
(12) kuukauden mittaiseksi toimikaudeksi. Näihin toimiin voidaan
tarvittaessa nimetä myös kerhon ulkopuolinen henkilö.
Kerhon kokous tai hallitus voi antaa toimikuntien ja -henkilöiden
toimintaan liittyviä sääntöjä ja
määräyksiä. Kerhon hallitus ei voi kumota kerhon
kokouksen toimikuntia ja -henkilöitä koskevia
sääntöjä ja määräyksiä.
32§
Perustellusta syystä kerhon kokous voi vapauttaa
toimihenkilön, -kunnan tai hallituksen jäsenen
tehtävästään kesken toimikauden, jolloin
kokouskutsussa on mainittava asiasta. Tehtävästä
vapautetun henkilön tai
toimikunnan tilalle voidaan
tarvittaessa valita uusi jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Perustellusta syystä kerhon hallitus voi vapauttaa
toimihenkilön tai -kunnan tehtävästään kesken
toimikauden, jolloin kokouskutsussa on mainittava asiasta.
Tehtävästä vapautetun henkilön tai toimikunnan
tilalle voidaan tarvittaessa valita uusi jäljellä olevaksi
toimikaudeksi. Kerhon hallitus ei voi vapauttaa
tehtävistään kerhon kokouksen asettamaa
toimihenkilöä tai -kuntaa.
Luku 6
Hallinto ja talous
33§
Kerhon toimi- ja tilikausi on kalenterivuosi. Kerhon hallintoa ja
taloutta valvoo yksi (1) tilintarkastaja tai hänen estyneensä
ollessaan yksi (1) varatilintarkastaja. Tilintarkastajien toimikausi on
kalenterivuosi.
34§
Kerhon kirjanpitoasiakirjat on toimitettava tilintarkastajan
tarkastettavaksi viimeistään kolme (3) viikkoa ennen
kevätkokousta ja muutenkin tilintarkastajan sitä
pyytäessä. Tilintarkastajan tulee toimittaa asiakirjat ja
tilintarkastuskertomus kerhon hallitukselle viimeistään kahta
(2) viikkoa ennen kevätkokousta.
Luku 7
Erityisiä määräyksiä
35§
Kerhon kokouksen tai hallituksen päätöksestä on
kerhon varsinainen jäsen oikeutettu valittamaan sillä
perusteella, että päätös on syntynyt laista,
asetuksesta tai säännöistä poikkeavassa
järjestyksessä taikka menee toimielimen toimivaltaa ulommas
tahi on muutoin lain, asetuksen tai sääntöjen taikka
kerhoa koskevien määräysten vastainen. Valitus TTYY:n
hallitukselle ja ilmoitus valituksesta kerhon hallitukselle on
tehtävä kolmen (3) kuukauden kuluessa päätöksen
vahvistamisesta. Päätöksestä, joka on luonteeltaan
yksinomaan asian valmistelua tai toimeenpanoa koskeva, ei kuitenkaan voi
valittaa. Oikeutta moitekanteen nostamiseen ei ole henkilöllä,
joka on kokouksessa myötävaikuttanut päätöksen
tekemiseen.
36§
Kerhon tunnuksista ja merkeistä päättää kerhon kokous.
37§
Muutoksia näihin sääntöihin voidaan tehdä, jos
muutosesitys on hyväksytty vähintään kolmen
neljäsosan (3/4) ääntenenemmistöllä kahdessa
(2) peräkkäisessä kerhon kokouksessa, joiden väli on
vähintään kaksi (2) viikkoa. Muutosesitys on mainittava
kokouskutsussa. Muutosesityksen voi tehdä hallitus tai kymmenen
(10) kerhon varsinaista jäsentä kirjallisena hallitukselle.
Varsinaisten jäsenten tekemä ehdotus on
käsiteltävä seuraavassa kerhon kokouksessa.
38§
Kerho katsotaan purkautuneeksi, jollei kahteen (2) vuoteen ole ollut
kerhon kokouksia, vaikka edellytykset niiden pitämiselle olisivat
olleet olemassa. Niinikään kerho purkautuu, jos kerho tekee
siitä päätöksen viiden kuudesosan (5/6)
ääntenenemmistöllä kahdessa (2)
peräkkäisessä kokouksessa, joiden väli on
vähintään yksi (1) kuukausi. Purkamisesitys on mainittava
kokouskutsussa.
39§
Kerhon purkauduttua siirtyvät sen varat ja omaisuus TTYY:lle
käytettäväksi TTYY:n alayhdistysten toiminnan tukemiseen.
40§
Sääntömuutos tai purkamispäätös tulee
voimaan, kun TTYY:n edustajisto on sen vahvistanut.
41§
Muutoin noudatettakoon voimassaolevaa TTYY:n
säännöstöä ja yhdistyslakia, myös sen
rekisteröityjä yhdistyksiä koskevia pykäliä.
42§
Nämä säännöt on TTYY:n edustajisto
hyväksynyt 16.02.2006.